Suomeksi

Janttu

New Member
Tilannepäivitystä. Aamut ovat edelleen hankalia. Ulostamisen jälkeen olen suihkutellut kunnolla ja sitten ohjeen mukaan painellut haavan ympäriltä, jotta mahdollinen mätä tulisi ulos. Näiden paineluiden aikana haavasta tulee ulostetta ->kirvelee aivan pirusti. Lopulta kun saa haavan puhtaaksi ja hetken aikaa kulumaan tämän jälkeen, olo alkaa helpottua. Haavan ulkosuu on nyt melko pieni, erittäminen vähentynyt. Jos näitä aamukipuja ei olisi, voisi jopa ajoittain unohtaa vaivansa. Soitin kuitenkin kirran polille ja kerroin ongelmastani, sain aikaistettua jälkitarkastusta parilla viikolla, nyt siis vielä kaksi viikkoa odottelua. Kuinkakohan nopealla aikataululla olisi realistista odottaa saavansa setonin hanuriin? Onko millainen operaatio ja kuinka kovia kipuja odotettavissa operaation jälkeen?
 

Kukka

New Member
Kiitos @Reikänen liukuläppäleikkauksen kuvauksesta. Odotin jo kovasti pääseväni tähän "korjausleikkaukseen" ja parantuvani lopullisesti, mutta se olikin vain "unta". Kävin viikko sitten poliklinikalla tarkastuskäynnillä (seton-langanlaitto oli 4.9.). Valitettavasti parantuminen ei ollut edistynyt kuten odotin ja kuvittelin, vaan on mentävä uuteen setonlanganvaihtoleikkaukseen. Pkle. Se tietää taas 2-3kk parantelua liukuläppäleikkausta varten. Eikö tää ikinä parane?! Kuten muutkin ovat kirjoittaneet tämä epätietoisuus, hoidon pitkittyminen ja tämän vaivan vaikea ymmärtäminen tuottaa fyysisen kivun lisäksi valtavastii ahdistusta. Milloin tästä pääsee eroon vai pääseekö ollenkaan, milloin saa taas elää "normielämää" uiden, vesijuosten, vesijumpaten ym.
@Janttu Minulla Setonlanka laitettiin nukutuksessa päiväkirurgisena toimenpiteenä. Haavakivut setonlaiton jälkeen vähenivät parissa viikossa. Panadol+Burana cocktail helpotti ja hoitona on ollut suihkuttelu kotona useamman kerran päivässä. Kuukauden päivät sitä eli hissukseen alkujärkytyksen jälkeen. Onneksi teen etätyötä, niin vessa/suihkutteluhommat saa soviteltua työpäivän lomaan helpommin. Nyt on pysynyt jonkin verran liikkumaan (kävelyä ja kevyttä jumppaa, muuten menisi selkä rapakuntoon). Yritän luoda positiivista meininkiä itselle, tuleva setonin vaihtoleikkaus tuo tuskaa "vain" pari viikkoa ja sitten on joulu ... hyvää joulunodotusta kaikille :)
 

muumi

New Member
@Janttu , mulle on kerran laitettu seton-lanka. Näin jälkeenpäin kun mietin niin kaikki taisi mennä kohtalaisen ok. Paljon pesua ja tuulettelua. Säännöllisesti kipulääkkeet. Kyllä siihen liikkumiseen langan kanssa jotenkin tottui, mutta välillä aiheutti kipua. Ja mulla vuoti aluksi aika paljonkin ja paikat ärtyi tietysti. Taisin silloin tännekin siitä kirjoitella. Aika kyllä kultaa muistot :D
 

Timppa

New Member
Huomenta! Tänään torstaina se nyt olisi. Nimittäin ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen fistelileikkaus. Gastokirurgin luona tosiaan kävin taannoin ja hän puhui Seton-langasta ja sen laittamisesta tässä minun tapauksessa. Voi siis merkitä, että leikkauksia on useampia. Pitää koittaa asennoitua myös siihen mahdollisuuteen.

Tänään toki juttelen vielä ennen leikkausta samaisen lääkärin kanssa ja hän kertoo leikkauksen kulusta sekä varmaan mitä on suunnitellut tekevänsä meikän pyrstölle. Jännittää aivan hirvesti. Jospa ne antaa jonkun alustavan lääkityksen, että en jää leikkaussaliin mennessä ovenkarmeihin kiinni pitämään :) Toiseksi pelottaa kipu sen leikkauksen jälkeen. Tokihan siellä on lääkitystä sen estämiseksi, mutta selkähistoriaa on takana parin leikkauksen verran ja rappeuma on 4-5 välissä eli kipu on tullut tutuksi. Silti se pelottaa

Nyt ei irtoa muuta tekstiä. Päivittelen tilannetta viimeistään kunhan kotiudun viikonloppuun mennessä sairaalasta
 
Top