Suomeksi

fistelimaisteri

New Member
Country flag
Fistulotomia koettu täälläkin! Oli mennyt leikkaus kuulemma suunnitelmien mukaan. Leikkauksesta nyt 3 viikkoa, ja haava ei eritä enää verta. Erittää kuitenkin märkää melko runsaasti, mikä vähän huolestuttaa. Peilin edessä kun pyllistelee, näyttää peräaukon seutu normaalilta. Kuitenkin jos vähän erehtyy persposkia levittämään, avautuu myös leikkaushaava, tai tuollainen suurehko käytävä. Ei ole siis vielä parantunut, ja oikeastaan voisin jo lyödä vetoakin, ettei tule parantumaankaan jos tuota märkää noin erittää eikä käytävä ole lähtenyt sulkeutumaan.. :(
 

saippuakauppias

New Member
Country flag
Järjestyksessään 11. leikkauksessa tuli taas käytyä tammikuun alkupuolella. Leikkauksessa ns. huono alue poistettiin ja kun kerta mitään tunneleita ei löytynyt, niin haava jäi aika matalaksi ja leveäksi. 2,5 vko:a tuli saikuteltua ja oltua hyvin rennosti. Toipuminen eteni hyvin ja jossain kohtaa haava oli jo niin ummessa että haavahoitokin päätettiin lopettaa. Siitä kuitenkin n. viikko, niin tuntui hanurissa lievää kutinaa ja kihelmöintiä ja peili osoitti, että oli ilmestynyt ikäänkuin verenpurkauma, joka myöhemmin puhkesikin. Tämän jälkeen kävin uudelleen haavahoitajalla. Tästä kului taas noin viikko kun seuraava purkauma ilmaantui, itseasiassa eilen. Sain itse puristettua sen pois ja sellaista verensekaista ja kudosnesteen tyyppistä jäi haavataitokseen useita kertoja. Kävin haavahoitajalla taas näyttämässä ja nyt tähän asti hoidetun haavan kylkeen oli ilmestynyt uusi haavauma, mistä tuo märkä ilmeisesti tuli. Erona edellisten operaatioiden jälkimaininkeihin, niin nyt ei ole tuntunut mitään isompaa kipua *kop kop kop*, vaan enemmän sellaista lievää painetta, kutinaa ja kihelmöintiä. Leikanneelle lääkärille sain ensvi viikolle puhelinajan, niin ehkä hän osaa kertoa sitten enemmän.
 

Sofiaa

New Member
Country flag
Miten ootte haavan suihkuttelun kanssa pärjänneet? Sattuuko?
Mulla pelkkä ajatus saa pakokauhun aikaseks, kipu on aivan sietämätön ja tuntuu että en saa haavaa putsattua tarpeeksi. Onko mitää vinkkejä haavan putsaamiseen?
 

JuhaS

New Member
Country flag
Hei kaikille! Vaikka nämä fistelit yms.peräpään vaivat ovat aivan perseestä, on hyvin voimaannuttavaa lukea muiden kohtalotoverien kokemuksista,ettei ole yksin asiansa kanssa.

Itselläni kaikki alkoi 29.9.2020 kun minulla tuli pieni trombosoitunut pukama joka avattiin paikallispuudutuksessa. Samalla lääkäri huomasi että minulla on fisteli. Kysyi onko arka tai kipeä. Ei mitään vaivoja ollut.

4.11.2020
Fisteli oli pinnallinen ja leikattiin nukutuksessa. Kaikki meni hyvin ja pari jälkikontrollia sekä pesuja vaille oli toipuminen valmista, jes!
Kaikki muuttui n.2viikkoa leikkauksesta kun aloin tuntea paineentunnetta,pistelyä ja "tykytystä" pehvassa. Heti samalle lääkärille aika ja tutki, ei mitään. Kaikki ok,eläs nyt..jne. Noh, tästä meni viikko ja kappas..abskessi eli paisehan siellä, seuraavana päivänä paiseen avaus jossa todettiin uusi fisteli! "Hyviä uutisia että ensimmäinen fistelileikkauksesi meni hyvin ja haava parani mutta tämä on vähän kurjempi juttu," sanoi lääkäri.

Tästä parin viikon päästä , joulukuun alussa 2020,kolonoskopia ja magneettikuvat. Lopputulemana 7-8cm fisteli jossa ainakin yksi haarauma. Uusi leikkaus, seton-langat ja onkalon tyhjennystä.

15.1 toinen leikkaus, sama homma, nukutus ja iltapäivällä kotio, vahvat kipulääkkeet mukaan ja haavanhoitoja joka päivä. Tietysti tässä vaiheessa muutaman päivän päästä haava tulehtui ja tuli aivan helvetin kipeäksi.
17pv putkeen haavanhoitoja,jonka jälkeen haavanhoitoja vähennettiin 2x vk.

Nyt kuitenkin 19.2.2021, kävin taas lääkärin luona kun kovasti ollut paineentunnetta ja tykytystä sekä kipuja takapäässä, ei leikkaushaavalla vaan vasemman pakaran sisäpuolella..

Antibiootit mukaan ja mahdollinen uusi paise, mitään ei löytynyt vaikka kuinka tutki ja hutki. Nyt kivut yltyneet vaikka 4pv kohta antibiootteja takana. Pitäisikö nyt huolestua? Edelleen ei näy päällepäin mitään mutta kivut/vanhat tuntemukset kropasta sanovat muuta.. ei helvetti, olen ihan rikki, olin hetki sitten vielä valmistautumassa niin tällä erää viimeiseen leikkaukseen ja taas takapakkia!

Onko muilla seton-langat aiheuttaneet paineentunnetta tai kipuja? Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia, mutta voiko tämä johtua niistä langoista? Onko muilla ilmennyt ennen paiseentuloa,painetta, kipua, kirvelyä yms?

Kaikki tieto otetaan vastaan,jos tämän joku jaksaa lukea..kiitos!

Ensi viikon alussa uusi lääkäriaika ja lähetesanat valmiina jos olo yhtäkkiä huononee tai uusi paise tai vastaava ilmestyy ja olo menee mahdottomaksi, silloin hakeuduttava päivystykseen.

Olen aivan raunioina tämän asian kanssa enkä jaksaisi enää yhtään tätä paskaa!

-fisteli juha-
 

Sofiaa

New Member
Country flag
@JuhaS mulla laihettiin leikkaava seton sekä toinen joka jäi löysäksi, ilmeisesti seuraavan leikkaavan langan asentamisen helpottamiseksi. Sekä leikattiin fisteliä auki niin paljon kun pystyi. Haava on 7cm pitkä ja 5cm syvä. Kipu on järkyttävä, koko ajan sattuu oli asento mikä tahansa. Kävely ei onnistu ja istua en enää edes uskalla kokeilla.
Haavan suihkuttelu tekee niin kipeää, että meinaa taju lähteä. Kipulääkkeet eivät auta mitään.
Mietin että onkohan mun seton liian kireällä kun sattuu niin paljon, haavakin on sellaisessa paikassa johon on mahdotonta nähdä edes kunnolla miltä siellä näyttää.
Vai miltä se tulehtunut haava tuntuu, jos tää on sitä?

Mulla siis avattiin paise syksyllä josta haava jäi auki, silloin ei ollut mitään ongelmia putsaamisen tai minkään muunkaan kanssa.
Koko paisetta en huomannut kun pari päivää aikasemmin kun se avattiin.
kävely sattui ja menin sitä työterveyteen ihmettelemään, laitto lähetteen päivystykseen jossa se avattiin leikkaussalissa, reilu kuukauden päästä tästä haava aukesi ja sieltä alkoi puskea märkää, kävin päivystyksessä näyttämässä ja sieltä sain lähetteen magneettiin ja kirurgille.
viikko sitten laitettiin se leikkaava seton ja sen jälkeen tää on ollut yhtä tuskaa.
Kolmen viikon päästä olisi tarkotus tehdä uusi operaatio, joko vaihdetaan uusi seton tai leikataan loputkin fistelistä auki, riippuu miten seton on tehnyt tehtäväänsä.
 

JuhaS

New Member
Country flag
@JuhaS mulla laihettiin leikkaava seton sekä toinen joka jäi löysäksi, ilmeisesti seuraavan leikkaavan langan asentamisen helpottamiseksi. Sekä leikattiin fisteliä auki niin paljon kun pystyi. Haava on 7cm pitkä ja 5cm syvä. Kipu on järkyttävä, koko ajan sattuu oli asento mikä tahansa. Kävely ei onnistu ja istua en enää edes uskalla kokeilla.
Haavan suihkuttelu tekee niin kipeää, että meinaa taju lähteä. Kipulääkkeet eivät auta mitään.
Mietin että onkohan mun seton liian kireällä kun sattuu niin paljon, haavakin on sellaisessa paikassa johon on mahdotonta nähdä edes kunnolla miltä siellä näyttää.
Vai miltä se tulehtunut haava tuntuu, jos tää on sitä?

Mulla siis avattiin paise syksyllä josta haava jäi auki, silloin ei ollut mitään ongelmia putsaamisen tai minkään muunkaan kanssa.
Koko paisetta en huomannut kun pari päivää aikasemmin kun se avattiin.
kävely sattui ja menin sitä työterveyteen ihmettelemään, laitto lähetteen päivystykseen jossa se avattiin leikkaussalissa, reilu kuukauden päästä tästä haava aukesi ja sieltä alkoi puskea märkää, kävin päivystyksessä näyttämässä ja sieltä sain lähetteen magneettiin ja kirurgille.
viikko sitten laitettiin se leikkaava seton ja sen jälkeen tää on ollut yhtä tuskaa.
Kolmen viikon päästä olisi tarkotus tehdä uusi operaatio, joko vaihdetaan uusi seton tai leikataan loputkin fistelistä auki, riippuu miten seton on tehnyt tehtäväänsä.
Mulla ainakin tämän toisen leikkauksen jälkeen kun haavan reuna tulehtui oli kipu aivan kamalaa ja suihkuttelut ja haavanhoidot tekivät 3pv tosi kipeetä. Sain tulehdukseen 3pv tehokuurin kahta antibioottia ja niillä tulehdus helpotti. Sen jälkeen kivut ovat pysyneet hallinnassa tämän leikkaushaavan osalta.

Toivottavasti sinulla kivut hellittävät viimeistään uuden leikkauksen myötä!
 

JuhaS

New Member
Country flag
@Potilas

Mitenkä sinulla on sujunut tuon jomotuksen ja paisekivun kanssa?

Itselläni nyt aivan samanlaisia tuntemuksia ollu hieman yli viikon, kävin lääkärillä ja hän antoi 2 antibioottikuuria 5pv sitten, eikä vieläkään ole helpottanut, päin vastoin. Minulla on laitettu seton-langat 5vk sitten ja uusi leikkaus piti olla edessä maaliskuun lopussa. Pitänee pyytää uusi magneettikuvaus, vai mitä olet mieltä?
..Aivan neuvoton olo, seuraava lääkäri aika on ensi viikon tiistaina. Mutta jos tämä olo tästä huononee lisää, pakko mennä aiemmin,vaikka sitten eri lääkärille.
Olen käynyt tampereen terveystalolla hoidossa tästä asiasta ja gastrokirurgit ovat todella kysyttyjä ja kiireisiä. Omaa oloa ei helpota se että minua hoitanut lääkäri on itse sairauslomalla juuri nyt ollut 2viikkoa kun hänen kanssaan piti jo uutta leikkausta alkaa suunnitella ennenkuin nämä tykytys/jomotus kivut yhtäkkiä alkoivat.
Voihan perse!
 

Marialiina

New Member
Country flag
Hei,
Mulle tehtiin fisteliaukon laserointi ja muutama päivä sen jälkeen alkoi kivut... Kun vatsa alkoi toimia useamman kerran. Epäilen että tikit olis pettänyt suolesta. Ilmaa ja eritystä sieltä käytävästä myös tulee. Kivut on kovat ja varsinkin aamulla kauhea käydä isolla hädällä vaikka vatsa ei olis erityisen kovalla edes. Onko kellään kokemusta laseroinnista ja sen jälkeisestä paranemisesta tai sen epäonnistumisesta? Kivut ei hellitä ollenkaan ja epätoivoinen olo
 
Top