Suomeksi

reikäpyllys

Very Helpful
Country flag
Hei, toivottavasti kaikilla on ollut kuitenkin ihan kiva juhannus persvaivoista huolimatta :). Minulla henkinen puoli ollut taas tosi huonona kun tuntuu että nämä asiat elää vaan uudestaan, sillä pari vuotta sitten tähän aikaan minä vielä elättelin toiveita että kivut johtui tosiaan vaan tulehtuneesta pukamasta kunnes juhannuksen jälkeisenä maanantaina lääkärissä elämäni romahti ja jouduin suoraan päivystykseen jossa paiseeni avattiin raailtaan kun ei edes puutunut. Paisehan oli puhjennut jo silloin sunnuntaina kun yhtäkkiä kävellessä alkoi tulla jotain ihme mönjää jostain mutta en sitä tajunnut kun en edes ollut varma mikä on, luulin vaan että oli jotain välivuotoa tms. . Silloin avauksen jälkeen vielä tosin olin silti suht toiveikas että siitä paranee nopeasti niin kuin sanottiin enkä ollut kuullut vielä helvetistä nimeltään fisteli yhtään mitään. Mutta joo piti kysyä täältä muilta kun tosiaan huoli ja ahdistus on taas pari päivää ollut ihan kauhea että kun tuossa toissailtana kokeilin istua hiukan kovemmalla tuolilla hetken niin tuolla arven kohdalla tuntuu istuessa niin kuin sellainen möykky, onko se normaalia?, entä kun nyt on myös ollut tuossa arven alueella välillä sellaisia elohiirimäisiä sykäyksiä että onko muilla ollut sellaisia?. Löysin jostain ulkomaisilta lääkärisivuilta sille tunteelle sellaisen selityksen että johtuisi siitä kun hermopäät alkaa kasvamaan uudestaan kudoksissa yhteen mutta huoli on silti taas tosi kova ja pelkään taas pahinta, toivottavasti se istumiskokeilu ei tehnyt mitään vahinkoa tuonne :(. Kipuja ei ole ollut tai muutakaan outoa, kutisee vaan myös persvako edelleen päivittäin, nyt vielä kun on niin kuuma niin alapääkin hikoaa välillä aika kovin. Viimeisestä operaatiosta on nyt aika tasan 12 ja puoli viikkoa aikaa.
 
Maryni

En osaa sanoa möykystä, näkyykö siellä mitään? Itsellä on varmaan arpi patti/liikakasvua tuolla alueella mikä ei ole mitenkään kipeä, mutta vähän arka painaessa. Itsellä tulee kipua, jos istuu kauan kovemmalla tuolilla.
Tänään kävin ekaa kertaa uimassa ja kylmä aiheuttaa pientä kipua tuolla alueella mikä varmaan normaalia.
 
Ei näy muuta kuin se arpi, ei ole nyt mitään näppyjäkään tuolla...minulla oli muuten itselläkin muutama sellainen valkoinen pieni näppy tuolla arven lähellä noin yli kuukausi sitten mutta ne hävisi, onko sinulta hävinneet?. Oli ilmeisestikin jotain talinäppyjä liiasta rasvaamisesta. Joo minullakin on vielä arka koskiessa ja kutittaa välillä sitä arpea, nuo sykäykset ja se möykyn tunne eniten nyt huolettaa. Mutta onhan siellä kai yli 3cm arpipallukka, hieman kuopalle on jäänyt se arpi. Ai kun kiva, pitää itsekin mennä tässä joku päivä viimeinkin uimaan kunhan vedet vielä hieman lämpiää :). Saa nähdä tuntuuko minulla kylmä sitten kipuna, suihkuttaessa ainakaan ei viileä ole tuntunut. Itse en kyllä uskalla istua enää ainakaan vähänkään kovemmalla tuolilla, oli sen verran inhottava tunne. Pitää kokeilla uudestaan vaikka taas kolmen kuukauden päästä.
 
LillaMuu

Helpful
Country flag
Moi vaan kaikki, toivottavasti oli rentouttava juhannus!

Mä mietin et mahtaako tää perse ikinä olla kunnossa. Mä oon taas vähän epätoivoinen ja vituttaa suoraan sanoen tää. Vuotaa sellasta kudosnestemömmöä, ei märkää mutta sellasta mössöä, nut sen edellisen radsauksen jälkeen mun mielestä enemmän kun ennen. Ne aukas sitä vähän pinnalta et varmaan siksi. Mutta ärsyttää. Juhannuksena tuli istuttua enemmän joten vähän tuntuu ärtyneeltäkin.

Mutta ärsyttää. Ärsyttää niin paljon. Miten tää voi ikinä parantua kun on niin uppeluksissa tuolla väliliha/peräaukon paikalla ja mulla on syvät pakarat eli on ihan piilossa.äärimmäisen vaikea hoitaa enkä mä saa mitään aquacelliä sinne laitettua. Koitin mutta se hinkkaa ja haava alkaa vuotaan verta ja tuntuu ikävältä. Siis enemmän ikävältä kun normaalisti. Sit siteet housussa 30 asteen helteellä, johuu. Jos nyt jotain hyvää niin onneks ei enää housuvaipat, voin vaan kuvitella @Neilikka miten tuskaa niiden kans on pelata näillä keleillä :(

Jotenkin taas vaan sellainen olo ettei jaksais ja toisaalta taas mietin et pakko tottua, mitään ei oo enää tehtävissä. Elokuun lopullq mulla on seuraava haavan näyttö, pelkämpä ettei kauheesti edistystä oo tapahtunut ainakaan...

Palasin sentään töihin ja ens viikolla kahden viikon kesäloma. Heh.
 
Terve pitkästä aikaa.Piti tehdä uusi tunnus,kun hukkasin vanhan.Omassa fisteliasiassa ei ole tullut edistystä,kesäkuussa piti mielestäni olla jotain calpro/tähystys juttuja,mutta ei ole kuulunut.Vatsa toimii ihan ok.
No nytpä rupesi kirvelyä tulemaan lähipäivinä ja olin aivan varma,että uusi fisteli mutta minulla onkin iho rikkounut aika pahasti yhdestä kohtaa pakaravaosta läheltä rööriä :) Uskoisin,että noiden minun meikinpoistolappujen takia mitä olen pitänyt suojana.
Olen nyt laittanut erisanin ohutta rasvaa ja pessyt useammin.Mitäs lappuja tuolla kannattaisi sitten alkaa pitämään,ettei hiertäisi niin paljon? En ole kyllä varma johtuuko siitä nyt vai mistä,kun ihan palanen irronnut ihosta,mutta ei se fisteliltä vaikuta kyllä.Välillä näkynyt myös niitä aivan pieniä finnimäisiä valkoisia näppyjä,kuten nytkin 3-4kpl aivan röörin lähellä...nämä on kyllä itsestään hävinnyt yleensä,lieneekö ne jotain rasva/hikoilu näppyjä?
Itse olen käyttänyt ihan vaan haavataitoksia. Pysyy kannikoiden välissä ilman mitään. Jos on enemmän eritystä tai outoa tunnetta ollut, niin olen lisäksi haavalapun päälle laittanut palan leveää sorbactia.
Mulla on helmikuun operaation jälkeen mennyt suhteellisen hyvin tämän seton langan kanssa. Pääsiäisen aikoihin oon vissiin edellisen kerran turvautunut haavahoitajalle. Muutaman kerran oon pumpulitikulla saanut poistettua tulpan ulkosuulta tai muuten vaan poistettua sieltä eritettä. Vähän jännittää kesäloma ja nyt tämä helle, mutta toistaiseksi mennyt hyvin *koputtaa puuta*
 
Weli13

New Member

Joo mulla on kanssa noi meikinpoistolaput siinä pysynyt itsestään,paitsi jos kyykkii paljon tms. Niin on saattanut tipahtaa.Nyt vain ilmestynyt kaksi ikävän näköistä haavaa,ihankuin olisi palaset ihosta repäisty irti.No täytyy seurailla,nyt ainakin kotihoidolla ei ihan niin paljoa kirvelee,eli lieneekö lähtee paranemaanpäin.
 
Neilikka

Very Helpful
Country flag
Epätoivoisten peppulaisten joukossa ollaan yhä. Ymmärrän teitä kaikkia, enemmän kuin hyvin, vaikka osalla on erityyppinen tuo vaiva. Harmi, että vaiva riivaa yhä näin monta.

Itse ihmettelen omalla kohdalla tätä leikkausalueen haavojen kipuja, kirvelyä, verentuloa, märkimistä ja outoja muita tuntemuksia. Kyseessä on peräaukko, sulkijalihas, väliliha, emätin ja peräsuoli.

Viime viikolla pääkirurgini, minulla on kaksi hoitavaa kirurgia siis, lohdutteli ettei tarvitse tehdä mitään kuin odottaa vaikeassa paikassa olevien haavojen paranemista.

Noh, nyt olen siinä pisteessä, että joka toinen päivä onkin maltillisempi. Mutta pahimmoillaan ulostaminen vie kipuärtymyksen uudelle tasolle ja pötkötän sikiöasennossa sohvalla odottaen kivunlievittyvän ja, että voin olla muissakin asennoissa. Öisin voi myös olla kipuilua ja syön vielä yhä melko tuhdin annoksen panacodia, burana 800mg ja panadolia.

Välilihassa, peräaukon ja emättimen välillä tuntuu olevan jonkin sortin kipeäalue, vaikka aiemmin se oli sisäisempi. Nyt kun suihkuttelee, voi matalapaine piteessä aiheuttaa tuskaisan tunteen. Suihkuttelut muutoinkin ovat kärsimys, kun koko alakerta kutiaa ja on hellä liikapesuista.

Parasta on, kun ei liiku ja on vain kyljellään vaipat syvällä hanurissa. En uskalla tunkea mitään puudutegeeliäkään alapäähän, kun osa peräaukon seudusta on yhä vereslihalla. Ehkä fistelinulkosuulle emättimeen voisin vähän yrittää laittaa. Sekin kun on kosketusarka ja kävellessä tuntuu kuin hiekkapaperi hiertaisi sitä.

Vaipat loppuivat, enkä ole kyennyt kauppaan (yli 50km). Perushousunsuojista askarrellut nyt pöksyihin suojaa, 3 pikkuhousunsuojaa riittää juuri ja juuri, kestävät minkä kestävät...kunnes perimmäisen suojan tarrapuoli hiertyy pakaraan kiinni ja laskee ohivuodot. Sänkysuojat hiostaa ja nekin ovat aina kaikkialla muualla kuin paikoillaan.

Epäilyttää ensi viikon töihinpaluu tällä kunnolla. Äkkimuutos eritykseen ja kipuihin on tultava.
 
reikäpyllys

Very Helpful
Country flag
Terve pitkästä aikaa.Piti tehdä uusi tunnus,kun hukkasin vanhan.Omassa fisteliasiassa ei ole tullut edistystä,kesäkuussa piti mielestäni olla jotain calpro/tähystys juttuja,mutta ei ole kuulunut.Vatsa toimii ihan ok.
No nytpä rupesi kirvelyä tulemaan lähipäivinä ja olin aivan varma,että uusi fisteli mutta minulla onkin iho rikkounut aika pahasti yhdestä kohtaa pakaravaosta läheltä rööriä :) Uskoisin,että noiden minun meikinpoistolappujen takia mitä olen pitänyt suojana.
Olen nyt laittanut erisanin ohutta rasvaa ja pessyt useammin.Mitäs lappuja tuolla kannattaisi sitten alkaa pitämään,ettei hiertäisi niin paljon? En ole kyllä varma johtuuko siitä nyt vai mistä,kun ihan palanen irronnut ihosta,mutta ei se fisteliltä vaikuta kyllä.Välillä näkynyt myös niitä aivan pieniä finnimäisiä valkoisia näppyjä,kuten nytkin 3-4kpl aivan röörin lähellä...nämä on kyllä itsestään hävinnyt yleensä,lieneekö ne jotain rasva/hikoilu näppyjä?
Hei pitkästä aikaa. Ne valkoiset näpyt on ilmeisesti jotain talinäppyjä, minullakin oli niitä tässä vähän aikaa sitten muutamia mutta hävisivät onneksi, olin aika huolissani niistäkin, rasvaus varmaan tukkinut ihohuokosia niin että tuli niitä näppyjä. Oli jämähtänyt se rasva tuonne persvaon yläosaan niin kovin että piti sormilla hellästi hangaten pestä suihkussa se pois saippualla. Niin taitoksia minä käytin mutta nekin hankasi, sitten on sellaisia melolyn taitoksia jotka voi leikata itse sopivaksi, pinta on sileä ja kalvomainen, toinen puoli on vanumaista, eli taitoin sen aina kaksin kerroin että sileät puolet oli persvakoon päin ja imevä osa siellä keskellä. Reunat kyllä niissäkin alkoi helposti hankaamaan kipeästi, sai olla tarkkana miten ne leikkasi. Kuulostaa vähän pahalta hautumalta jos sinne ihan ihorikkojakin on jo tullut. Kannattaa googlettaa ja katsoa, meinaan voisi hyvinkin johtua siitä ne haavaumat.
 
LillaMuu

Helpful
Country flag
@Neilikka, samaistun hyvin vahvasti sun fiiliksiin. Mun ei onneks tarvitse ulostaa tota kautta mutta mulla on sit koko toi vako auki. Eilen venyttelin ja vanuttelin ja mies kuvasi ja vittu aukihan se on alhaalta ylös. Jippii. On kyl vuotanutkin jotenkin vähän enemmän että sikäli en ihnettele. Toivon vaan ettei olis kauheen syvää vaan suht pinnallista vaan... Viimeks kirurgi sanoi et ehkä 4cm mutta oli kai sormella kokeillut, ei sondilla. No elokuun lopulla se selviää... Emmää jaksa ees soitella tosta ku tää nyt on mitä se on eikä voi mitään.

Nää helteet ei kyl sovi yhteen näiden persongelmien kanssa yhtään yhteen.

@Neilikka saisit vsrmasti noi housuvaipat terveyskeskuksen tarvikejakelusta. Jos tarve on pidempiaikainen niin ne saa ilmaiseski. Mäkin saan omat tenani sieltä. Sairaanhoitajaan yhteys joks voi konsultoida lääkärin joka tekee ns. Lähetteen tarvikejakeluun. Säästää siinäkin aika ison summan rahaa.
 
Kiitti vinkistä! ;) Empä tiennyt tuota ja nyt hieman vihainen ettei koko hoitavasta tiimistä ole koskaan asiasta minulle mitään kertonut. Nyt on vaippoja ja siteitä tilattu. Laskin tuossa huvikseni paljon on mennyt lääkkeisiin ja hoitotarvikkeiksi luokiteltaviin rahaa vuodessa, niin ei paljon heitä, kun kolmosen perään kolme nollaa laittaa. Eilen hoitotarvikejakeluun lähetettä kirjoittanut nainen hieman hymähteli puhelimessa, kun kerroin vaippojen säästövinkeistäni ja siitä, miten askartelen siteistä riittäviä suojia. Veikkaan, että niin tai näin sen ei pitäisi mennä.

Veikkaan @LillaMuu, että meillä on melko paljonkin samankaltainen vaiva, jo pelkästään sijainnin perusteella ja sen, että olemme samaa sukupuolta. Olen koko ajan hokenut, epätoivoisestikin, että kunhan emätin säilyisi - olipa kyseessä kipuilu, uudet fistelituhot tms. Nyt kun viimeisimmän leikkauksen jälkeen emättimen suu on kipeämpi kuin aiemmilla kerroilla, olen alkanut luopumaan toivosta, että se ikinä palautuisi ennalleen. Kirurgit ja kaikki hoitajat ovat kaiken aikaa puhuneet peräaukosta, sulkijalihaksesta ja niiden hoidoista. Minulle on jäänyt sillälailla ikävä tunne, kun tuntuu ettei ketään kiinnosta se emätin tai sen alueen kivut.
 
Hienoa että nyt sait! Tietysti harmi ettei aikasemmin kukaan oo kertonut. :( Muistaakseni se meni haavanhoitotarvikkeiden ja vaippojen kans niin että jos tarve on yli 3kk niin ne kuuluu saada tarvikejakelusta ilmaiseksi sorbactit, aquacellit, mepilexit, kaikki. Ja ne vaipat. Ja harvemmin valitetettavasti se tarve on alle 3kk näissä hommissa.....

Joo vähän ahdistavaa kun on tosiaan niin lähellä ladypartseja ja vähemmän tosiaan siihen kiinnitetään huomiota.

Mulla on nyt taas vuotanut yoi ehkö jotenkin enemmän. Mua ottaa niin päähän kun pelottaa et jos se on taas tosi syvä sit kuitenkin ja se ite aukko on aika pieni kun en nää varsinaista reikää, haavapintaa on kyllä vaikka muille jakaa mutta en tiö missä on se reikä mikä menee vähän syvemmälle. Mä oon ihan kypsä tähän kun mä en jaksais yhtään enää sekoilla tän kans varsinkin kun tiedän ettei mitään oo oikein tehtävissä. Ja sit vaan pitäa niinku elää tän kans jatluvasda epätoetoisuudessa että kuinka syvä ja mihin asti tää menee tää haava. Vittu. Mut leikattiin 8.2. 5kk sitten ja tää on ihan yhtä auki kun sillonkin... Että tota, tällä varmaan mennään.
 
Weli13

New Member
Country flag
Hei pitkästä aikaa. Ne valkoiset näpyt on ilmeisesti jotain talinäppyjä, minullakin oli niitä tässä vähän aikaa sitten muutamia mutta hävisivät onneksi, olin aika huolissani niistäkin, rasvaus varmaan tukkinut ihohuokosia niin että tuli niitä näppyjä. Oli jämähtänyt se rasva tuonne persvaon yläosaan niin kovin että piti sormilla hellästi hangaten pestä suihkussa se pois saippualla. Niin taitoksia minä käytin mutta nekin hankasi, sitten on sellaisia melolyn taitoksia jotka voi leikata itse sopivaksi, pinta on sileä ja kalvomainen, toinen puoli on vanumaista, eli taitoin sen aina kaksin kerroin että sileät puolet oli persvakoon päin ja imevä osa siellä keskellä. Reunat kyllä niissäkin alkoi helposti hankaamaan kipeästi, sai olla tarkkana miten ne leikkasi. Kuulostaa vähän pahalta hautumalta jos sinne ihan ihorikkojakin on jo tullut. Kannattaa googlettaa ja katsoa, meinaan voisi hyvinkin johtua siitä ne haavaumat.
Taisin päästä noista haavoista vaan lisäämällä pesua ja jätin laput yöksi pois,sekä olen nyt lapun vaihdon yhteydessä laittanut kevyttä rasvaa pienen nokareen.Ei ainakaan enään ole kirvelyä ollut tai tunnu sormenpäähän.Hieman laiskistunut tuon hoidon kanssa ja laput saattanut välillä unohtua vaihtaa tarpeeksi usein,kun ei tuo ole niin pahasti nyt vaivannut ja olen vain koittanut elellä normaalisti,kun viimevuosi meni vatsan takia aivan munilleen.Veikkaan,että nämä haavat johtui jostain muusta kuin lappusista,koska olen noita jo kohta parivuotta tuolla pitänyt ja ei noin pahasti ole kertaakaan auennut iho.
 
Weli13

New Member
Country flag
Nojoo.Taas on labroja annettu ja arvot on rajojen sisällä.Suolisto suht hyvässä kunnossa on myös.Kyselin gastrolta,että lienee voidaan siis tehdä kirurgisia toimenpiteitä,niin ei aivan vielä siihen lupaa,vaan nyt tarvitaan peräsuolen tähystys ja jos siellä ei tulehdusta,niin mahdollinen leikkaushoito on sitten edessä.Eli minulla tämä homma venyy taas syksyyn saakka,koska en jaksa kesähelteillä alkaa taas tyhjennyslitkuja juomaan ja olemaan syömättä vuorokauden.Toivittavasti kuitenkin ilman mitään biologista lääkettä pääsisi kokeilemaan fistelistä eroon ainakin alkuun.
 
Noi tyhjennykset on kyl raskaita, varsinkin kesällä. Mä taas odottelen että pääsisin aloittaan taas biologisen yli vuoden tauon jälkeen. Mut mulla tosiaan crohn.

Kävin kans verikokeissa ja raudanpuute siellö tass oli kun vuosi sit sain rautaa ja sen jälkeen ollu oari leikkausta ja 2kk vac rumba niin ei kai ihme. 23.8. meen humautuksessa tehtävään perstarkastukseen niin saan varmaan samalla rautatiputuksen.
 
Neilikka

Very Helpful
Country flag
Terveisiä perseestä!

Jouduin jäämään saikulle, kun perä vuotaa/ koskee/ on arka ja en kykene tekemään työtänikään. Olen ollut saikulla kesäkuusta asti eli uusi asia ei ole. Mutta kuvittelin, että olisin voinut jo palata.

Nyt istun housuvaipat tiiviisti jaloissani. Perästä vuotaa verta ja märkäeritettä.

En tiedä mitä ajatella...
 
Voi että on kyllä ikävää, eikö mitään voida tehdä? Hirveää miten paljon sitä joutuukin ihminen kestämään. Paljon voimia ja tsemppiä!
 
Noh, kirralla tutkivat viime kuussa asiaa ja eivät lähteneet sondilla kurkkimaan, kun haluavat katsoa tämän kuun kontrolliaikaan asti eli ensi viikon jälkeen on tuo aika. Huomaan heti, jos poissa kotoa ja istunut pidempiä aikoja, niin takamus on arka ja koskee yötä vasten.

Sitten, jossakin emättimen suulla on kohta, luultavasti se fistelin ulkosuu, josta yhä tulee suolikaasuja ja pieniä määriä ulostetta. Ja peräaukon vieressä, suolessa (?) tuntuu peukalonkynnen kokoinen möykky, joka kosketusarka. Se ei ole fistelin sisäsuun kanssa samalla puolella, vaan kello yhdeksässä kun fistelin sisäsuu kello 14:sta.

Järki se vaan on jo lähtenyt tämän kanssa... Ja luottamuskin horjuu, kun lukee vastaavia:

Neilikka

Very Helpful
Country flag
Olin ruokakaupassa asioimassa ja kassalla alkoi kaasut ourkaantumaan. Ne tulee ihan tahdostariippumattomasti ja vaikka muut eivät välttämättä kuule sitä, niin haju tulee. Onko vähän noloa! En edes kyykistele tai kumartele, kun suolikaasuja voi tulla...
 
Okei, no on pitkä odotus aika jotenkin luulisi että haluaisivat aiemmin jo tehdä jotain, tuo vaatii todella paljon jaksamista sinulta.

Olipa todella kamala tuo uutisen hoitovirhe, miten tuollaista voi edes tapahtua :mad:
 
Maryni

Very Helpful
Country flag
Olin ruokakaupassa asioimassa ja kassalla alkoi kaasut ourkaantumaan. Ne tulee ihan tahdostariippumattomasti ja vaikka muut eivät välttämättä kuule sitä, niin haju tulee. Onko vähän noloa! En edes kyykistele tai kumartele, kun suolikaasuja voi tulla...
Voin niin kuvitella miten ikävä kokemus ja kyllä varmasti hävettää. Itsellä jäi löysyyttä tuonne ja jos oikein kovasti pierettää en pysty kunnolla pidättämään sitä. Onneksi tälläinen tilanne tapahtui rappukäytävässä eikä ollut muita lähistöllä.
 
Top