Suomeksi

Moikka! Sattumalta löysin tämän foorumin, kun etsin tietoa sinus pilonidalista, jonka sain diagnoosiksi eilen, kun kävin kirurgin vastaanotolla. Paise tarinani alkaa sillä tavalla, että sain ensimmäisen paiseen tammikuussa-24 kuukautisten jälkeen. Ekalla kerralla ajattelin tietysti, että oli kyseessä joku finni joka puhkesi, koska housut olivat pyllystä vähän märät ja sormeen tuli hieman verensekaista nestettä. Noh se ohittui sitten silleen helposti ettei ollut kipuja tai muutakaan. Tilanne toistui helmikuussa samanlaisena, kuten myös maaliskuussa, mutta tällöin paise oli suurempi ja verensekaista eritettä tuli enemmän ja useampana päivänä. Tällöin ajattelin, että jos tilanne vielä toistuu niin menen näytille omalle lääkärille terveyskeskukseen. Noh tilannehan toistui ja pari päivää ennen paiseen tuloa huomaisin oikean lonkkani kipeytyvän ja siitä tuli mieleen, jos siellä onkin joku syvempi märkäpesäke jossakin. En saanut aikaa lääkäriltä vaan sairaanhoitajalta, joka puristi paiseen tyhjäksi ja sain Kefexin kuurin. Kuuri ei vaikuttanut yhtään mitenkään muuten kuin kipua ja paineentunnetta lisäämällä. Pyysin ajan lääkärille ja sen sain. Lääkäri oli nuori varmaan vastavalmistunut LL TK:ssa ja hän avasi paiseen ja yritti tyhjentää sitä, mutta saalista oli vain vähän. Sattumalta, kun hoitaja puhdisti paiseen pohjaa niin tikku menikin läpi ja löytyi onkalo joka oli 3cm syvä ja meni viistosti ihan alla. Tähän sitten haavanhoitona alkuun joka päivä haavahoidot tk:ssa hoitajalla. Haava huuhdeltiin keittosuolalla ja onkaloon sorbact nauhaa ja lappu päälle ja tätä toistettiin yli 2vkoa, kunnes haavan pohja oli noussut ylös ja homman piti olla kunnossa. Kunnes lonkkani taas kipeytyi ja uusi paise ilmestyi. Nyt varasin ajan suoraan kirurgille, koska koin todella turhauttavalta käydä joka päivä tai joka toinen päivä tk:ssa esittelemässä pyllyäni aina erille hoitajalle. Kirurgi vilkaisi vain ja sanoi ettei tässä ole mitä epäselvyyttä eli minulla on cyst pilonidal ja se tulisi operoida taustatietojenikin pohjalta. Hän näki suoraan sinus aukon keskilinjassa ja oli ehdoton leikkauksen suhteen. Sain myös 10pvn Kefexin kuurin odotusajaksi. Sain lähetteen plastiikkakirurgille suoraan ja leikkaavan lääkärin tapaaminen on jo nyt tulevana maanantaina. Mietin vaan näin jälkikäteen, että olisi jo heti alkuun pitänyt hakeutua "oikealle lääkärille" tämän vaivani kanssa niin vaiva olisi ehkä ollut hoidettu nyt kesään mennessä. Nyt leikkaus siis edessä keskellä kesää ja mietin vaan kaikkia noita infektioriskejä mitä lämmin ilma ja hikoilu aiheuttaa.
 
Kyllä se siitä. Sitten kun vaiva ollut hieman pidempään ei enää turhia stressaile. Kesät menneet ilman kummempia ongelmia. Muistaa vain huuhdella riittävän lämpimällä riittävän usein ja kuivata hyvin, ilmeisesti pyyhkeellä parempi kuin paperilla (menee jotain pieniä kuituja haavaan), viimeisten ohjeiden mukaan. Seton lanka jos tulee, sitä tulisi liikutella varovasti edestakaisin päivittäin ettei kipeytä haavansuuta, voi tulla tosi kipeäksi. Akuutimmassa vaiheessa hieman löysemmät vaatteet voi auttaa oloa. Suosittelen myös reikätyynyn hankkimista jos ei muuten voi istua. Tosin operaation jälkeen ei viikkoon kannata istua yhtään mitenkään, paitsi ehkä sairaalasta kotiin jos pystyy/tarvitsee.
 
Back
Top